keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Olle esittäytyy!

Idea lähti valokuvauskurssilla, jonne piti tehdä tarina kuvien avulla ja päädyin tekemään tarinan nallestani. Blogin tarkoituksena on kertoa kuvien kautta Ollen elämästä ja arjesta. Tiedän, että olen 21-vuotias ja tein blogin nallen ympärille, mutta paino pysyy siinä mitä pystyn kertomaan kuvien avulla, kun pääosaa esittää nalle. Toinen motiivi hahmon luomiseen kuviin on hiipunut into valokuvaukseen ylipäätänsä, jonka virkistämiseksi tämä toimii mainiosti. Nyt en vain satunnaisesti räpsi kuvia vaan teen tarinaa, jonka eteen joudun tekemään hieman enemmän luomistyötä kuin satunnaisia luontokuvia ottaessa. Saa nähdä millainen tarina tästä syntyy. :)

Kuka on Olle? Olle on kotoisin Kaarinasta, mutta asustelee nykyisin Paraisilla vanhassa omakotitalossa, jossa hän viihtyy erittäin hyvin. Ikäänsä nalle ei halua paljastaa, mutta käy vielä päiväkodissa. Olle on suomenruotsalainen, kuten nimestäkin voi jo päätellä, joten hän puhuu kumpaakin kieltä sujuvasti. Ollen lempipuuhiin kuuluu erilaiset leikit ja Peppi Pitkätossun katselu. :)


Ollen päivä


Ollen päivä alkaa aamupalalla. Tänään Olle päätyi ottamaan suklaamuroja, jotka ovat Ollen lemppareita. 



Kun kaikki aamutouhut ovat tehty, Olle menee päiväkotiin. Siellä hänellä on monta kaveria joiden kanssa leikkiä. Tänään kuitenkin Ollelle ja kavereille tuli iso riita kesken leikin. Olle on suuttunut kavereilleen, eikä halua enää leikkiä heidän kanssaan.  



Koska Olle oli ollut tuhma, joutui hän jäähylle. Nyt nallea alkoi kaduttaa riita ja hän alkoi suruissaan itkeä. Päästyään pois jäähyltä Olle tekee sovinnon kavereiden kanssa ja he halaavat toisiaan ilosina.



Illalla Olle tykkää viettää aikaa kotona lemmikkien seurassa ja tässä hän istuskelee Felixin kanssa nojatuolissa.



Ennen nukkumaan menoa Ollelle luetaan iltasatu ja tänään on vuorossa Här är det lilla huset. Sadun jälkeen Olle nukahtaa tyytyväisenä.


Olle kiittää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti