sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Ollen Muumi-kutsut!


Olle on päättänyt pitää kutsut muutamille ystävilleen. Kutsuilla täytyy tietenkin olla jotakin tarjoiltavaa, joten Olle kaivaa esiin Muumimamman keittokirjan. Sieltä varmasti löytyy jotain kutsuille sopivaa!


Olle selailee kirjaa löytääkseen jotain helppotekoista, mutta hyvää. Tekisikö hän jonkun piirakan, kakun vai pikkuleipiä?


Lopulta Olle löytää hiekkarannan hiekkaleivät, jotka vaikuttavat helpoilta tehdä ja vaikuttavat hyviltä.


Sitten vain leipomaan! Ensiksi Olle antaa voin sulaa ja sitten hän kaataa sokerin sekaan. Sitten täytyykin vatkata seosta ja lisätä kananmuna. Tämän jälkeen pitää lisätä vehnäjauhot, johon on lisätty vaniliinisokeria ja leivinjauhetta. Tämän jälkeen pitää sekoittaa hyvin. Olle mittaa kaikki ainekset hyvin tarkasti ja sekoittamisenkin tekee kunnolla.


Kun taikina on valmis, Olle alkaa tehdä taikinasta rinkuloita. Tämä vaihe olisi pitänyt tehdä pursottimella, mutta koska tällästä ei löydy, täytyy rinkulat tehdä käsin.


Pikkuleivät ovat mukavasti paisuneet tullessaan uunista. Olle menee heti nuuskimaan leipomiaan pikkuleipiä, jotka tuoksuvat ihanilta. Kunpa saisi jo maistaa!


Mutta ennen kuin mitään saa maistaa, täytyy laittaa kaikki valmiiksi. Vieraatkin saapuvat pian! Olle hakee Muumimamman piknik-salkun ja etsii sopivaa paikkaa kutsuille, 


Muumimamman piknik-salkussa on kaikki tarvittavat astiat kutsuille, vaikkei tämä ihan piknik olekaan. 


 Löydettyään sopivan paikan kutsuille, levittää Olle liinan paikoilleen ja mietiskelee miten asettelisi kaikki astiat.


 Olle aloittaa kattamisen ja on erittäin varovainen astioiden kanssa, koska ne ovat posliinia. Olisihan se kurjaa, jos jokin menisi rikki.


Tällaiseltä Ollen kattaus sitten näyttää.


Pian Ollen vieraatkin saapuvat ja kaikki asettuvat valitsemilleen paikoille. Jokainen saa yhden keksin.


Vieraaksi on saapunut Ida, joka rakastaa kaikenlaisista kutsuja. Ollen yllätysvieraaksi saapui Pikku Myy, joka on hyvin mielissään muumiteemasta. Pikkuleivät maistuvat hänestä melkein yhtä hyviltä kuin Muumimamman tekemät.


Ja totta kai Pikku Nallekin on päässyt Ollen kutsuille ja pitää pikkuleivistä. Kaikki vieraat ja tietenkin Olle itse ihastuivat hiekkarannan hiekkaleipiin.

Olle kiittää! :)

P.S. Ideoita erilaiseen joulun viettoon kuin perinteinen joulu?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti