sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Ollen kevätretki!

Pahoittelen, että tämä postaus tulee myöhässä, mutta pääsykoekiireiden vuoksi en ole tätä kerennyt päivittämään. Kuvat on kuitenkin keväällä otetut!


Olle on lähtenyt keväiselle retkelle metsään. Mukana on myös Putte, joka oli innostunut Ollen ideasta. Ilma on oikein hyvä metsäretkelle, sillä aurinko paistaa ja on ihanan lämmintä. Olle jää useasti ihastelemaan sinivuokkoja, joita löytyy aina sieltä täältä. 



Olle löytää kaatuneen puun, jonka alle pääsee vaikka piiloon. Tai sitten siihen voisi joskus rakentaa majan Puten kanssa.


Puttekin innostuu majaideasta ja kiipeää kaatunutta puuta tutkimaan. Pikkuvelikin toteaa, että tästä puusta saisi hyvän majan. Ehkä nalleveljeket kesällä tulevat rakentamaan majan.


Ja eihän retkelle lähdetä ilman eväitä. Eväskoriin on pakattu kakkua, keksiä ja lämmintä kaakaota, joka on Ollen ja Puten herkkua. Nallet hetkuttelevat tyytyväisenä ja nauttivat luonnosta.



Eväiden jälkeen Olle ja Putte suunnistavat rannan ääreen. He katselevat maisemia ja istuvat kaislamaton päällä. Kumpikaan ei malta odottaa että vesi lämpenisi tarpeeksi ja pääsisi uimaan. 


Ollen haluaa kuitenkin kokeilla kuinka lämmintä vesi on. Nalle kiipustaa puun oksalle ja yrittää siitä sitten kurottaa veteen. Hui, vesi on vielä jäätävän kylmää. Uinti saa kyllä odottaa.


Olle ja Putte löytävät soutuveneen rannalta ja kiipeävät sen päälle istumaan. Heistä olisi kauhean mukavaa, jos he pääsisivät joskus soutamaan tai veneilemään. Harmi vain, ettei heillä ole mitään venettä.

Olle kiittää! :)

P.S. Jos keksitte tarina ideoita niin saa kertoa! (:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti